Pohjoisen Saimaan kesäteatterit naurattavat ja koskettavat. Tarjolla on klassikkotarinoita, paikallisia yllätyksiä ja runsaasti huumoria. Illan kruunaavat maistuvat ja talkoovoimin tehdyt tarjoilut. On ihana nähdä, miten harrastajat ja ammattilaiset yhdistävät voimansa yhteiseksi iloksi.

Kermankosken kesäteatteri
Mäntylahdentie 5, Heinävesi
Kermankosken kesäteatteri sijaitsee Kermankosken tanssilavalla. Kauniista sijainnistaan tunnettu lavateatteri on kuuluisa laadukkaista laulunäytelmistään ja herkullisista väliaikatarjoiluistaan. Lavalla tanssitaan kesällä pari kertaa viikossa, joten helmat heilumaan Heinävedellä.
Ristin kesäteatteri
Ristinkyläntie 1, Kaatamo (Liperi)
Ristin kesäteatterissa Aikuinen nainen – musiikkikomediaa rytmittävät Paula Koivuniemen laulut. Näytelmä on humoristinen ja romanttinen aikuisen naisen kasvukertomus.
Pääosasssa on Berith Berner, piinkova bisnesnainen, joka on hankkinut brändisukunimensä pikaisella naimakaupalla. Hänelle on luvassa toimitusjohtajan paikka loman jälkeen. Tilanne muuttuu hetkessä, kun hänelle kerrotaan, että julkkisäiti ja taiteilijaisä eivät olekaan hänen oikeat vanhempansa vaan todelliset sukujuuret ovat muualla.
Riäkkyteatteri
”Miten osaa ihminen olla niin itsepäinen”, kysyy Valter, kun kauppaneuvoksetar yrittää väkisin naittaa häntä veljentyttärelleen, joka on Sysmästä. Sysmästä! Tarvitaan hieman juonittelua että toinen nähdään ihan vaan ihmisenä.
Minna Canthin unohdettu komedia käsittelee ennakkoluuloja ilolla keveässä tunnin mittaisessa paketissa pyrkien lopputulokseen: ”hoastappa mittee tahhaan, kuhan vuan oot minun”.
Roukalahden kesäteatteri
Tutjuntie 88, Liperi
Miikkulan suuri päivä on käsikirjoittaja Markku Pölösen uuden näytelmän kantaesitys., jossa Miikkulan pikkukylä taistelee olemassaolostaan. Kylän kauppias on kuollut, ja hänen testamentissaan mainittu perillinen on avovaimoineen tulossa kylään. Unelma heistä kylän pelastajina saa siivet, mutta kukaan ei osaa arvata, millaiseen pyörteeseen tulokkaat saattavat kyläläisten tutut kuviot.
Kesäteatterin aikana kylätalolla palvelee myös kahvio ja kioski.