Rääkky­län saaris­tos­sa soude­taan samaan suuntaan

Kuvit­te­le, että astut lossilta kallio­saar­ten täplit­tä­mään maise­maan, joka on kuin Gallen-Kallelan sivel­ti­mes­tä. Tie kaartaa vanhojen koivujen lomasta, pellon laidassa laidun­taa muutama lehmä ja jossain kauem­pa­na soi haitari.

Kyläret­kel­lä Rääkky­län saaris­tos­sa matkai­li­ja pääsee paitsi keskelle maalauk­sel­lis­ta maisemaa, myös mukaan pohjois­kar­ja­lai­seen arkeen – leipo­maan piira­koi­ta, lämmit­tä­mään savusau­nan ja kuunte­le­maan maailman mukavim­pien ihmisten tarinoi­ta.

Etelässä tällai­set kyläret­ket ovat Välime­ren maiden suosi­tuim­pia matkai­lue­lä­myk­siä. Rääkky­län saaristo tarjoaa niille suoma­lai­sen vasti­neen: aidon, vastuul­li­sen ja trendik­kään live like a local ‑kokemuk­sen.

Musii­kis­ta voimaa arkeen

Saimaan saaris­ton kehit­tä­mi­syh­dis­tyk­sen puuha­nai­nen Sari Hirvonen on synnyin­si­joil­laan Rääkky­län saaris­tos­sa.

Olen syntynyt näillä saarilla ja aina lopulta palannut tänne, hän sanoo.

Sarin tie on kulkenut Joensuus­ta ja Helsin­gis­tä takaisin Varpa­sa­lon maise­miin. Elämä on opetta­nut, että onnel­li­suus löytyy usein läheltä.

Kun äitini sairas­tui, tajusin, että on aika palata kotiin. Tämä yhteisö ja luonto ovat olleet aina turvani, ja halusin olla osaltani tekemäs­sä niiden tulevai­suut­ta.

Rääkky­län saarten elämään on aina kuulunut musiikki. Aikana ennen losseja ja siltojen raken­ta­mis­ta saarilla elettiin hieman eristyk­sis­sä. Se loi tiiviin pohjan paitsi yhtei­söl­li­syy­del­le myös viihdy­tys­jou­koil­le: jokai­ses­sa kylässä oli oma orkes­te­ri. Kun heinät saatiin sateelta suojaan, pantiin tanssik­si. Haitari soi, laulu raikui ja lattia notkui jalkojen alla. Musiikki piti yhteisön koossa.

Sari Hirvosen isä, harmo­ni­kan­soit­ta­ja Esko Hirvonen, oli yksi tämän perin­teen kanta­jis­ta – soittaja, sävel­tä­jä ja opettaja, jonka ansiosta Rääkky­läs­tä tuli kokoaan suurempi peliman­ni­pi­tä­jä. Hänen jäljil­tään elää edelleen peliman­nit­ra­di­tio, joka kuuluu niin Kihaus Folk ‑festi­vaa­lis­sa kuin pienissä kesäkon­ser­teis­sa­kin.

Yhdistys monessa mukana

Saimaan saaris­ton kehit­tä­mi­syh­dis­tys on ollut Sarin sydämen asia vuodesta 2012 lähtien. Yhdistys syntyi, kun Oravi­sa­lon ja Varpa­sa­lon kyläyh­dis­tyk­set yhdis­ti­vät voimansa ja ryhtyi­vät kehit­tä­mään saaris­ton tulevai­suut­ta. Jo perus­ta­mis­vuon­naan yhdistys palkit­tiin Pohjois-Karjalan Vuoden kylä ‑titte­lil­lä.

Tavoit­tee­na on vahvis­taa saaris­ton elinvoi­maa, tukea paikal­lis­ta kulttuu­ria ja luoda edelly­tyk­siä vastuul­li­sel­le matkai­lul­le.

Yhdistys on ollut mukana luomassa Saaristo Trail ‑pyörä­reit­tiä, yli 50 kilomet­rin mittais­ta kierto­reit­tiä, joka yhdistää Varpa­sa­lon ja Oravi­sa­lon kylät osaksi laajem­paa Karelian­po­lut-verkos­toa, ja nyt myös Saimaa by Cycle ‑reitis­töä. Sen varrella kulkija kohtaa leväh­dys­paik­ko­ja, ympäris­tö­tai­det­ta ja kylien elämää – aivan kirjai­mel­li­ses­ti Suomen kauneim­pia soratei­tä.

Reitin leväh­dys­pai­koil­le on raken­net­tu ympäris­tö­tai­de­teok­sia, kuten Sotka, sorea lintu ja Pesä, jotka syntyi­vät hirsi­tai­tei­li­ja Hannes Aleksi Hyvösen käsissä vanhojen raken­nus­ten hirsistä. Saarilla voi myös kohdata taitei­li­ja Kimmo Ylösen Laulun­sie­me­nen, Leena Reitun Perinnön sekä Pekka Pitkosen ITE-taide­puis­ton Kuukke­lin.

Me haluamme, että matkai­li­ja pysähtyy sekä maiseman että taiteen äärelle, Sari sanoo.

Veden yli saaris­ton sydämeen

Saaris­to­yh­dis­tys on vuosien varrella tehnyt paljon muutakin kuin polkuja. Yhdistys omistaa oman kirkko­ve­neen, Saaret­ta­ren, joka on yksi sen rakkaim­mis­ta aarteis­ta. Vene on osa saaris­ton histo­ri­aa: ennen sillä soudet­tiin kirkkoon, nyt se voisi kuljet­taa matkai­li­joi­ta elämyk­siin.

Yhdistys on ollut mukana vesis­tö­kun­nos­tuk­sis­sa ja kosteik­ko­jen raken­ta­mi­ses­sa, paran­ta­mas­sa saimaan­nor­pan ja lintujen elino­lo­ja, ja vaali­mas­sa saaris­ton monimuo­toi­suut­ta.

Vuonna 2014 valmis­tui yhdis­tyk­sen kustan­ta­ma teos Suare­lais­ten suakku­nat, johon saaris­toa­lu­een ikäih­mis­ten tarinoi­ta keräsi ja tallensi itsekin saarilla asuva taitei­li­ja Auli Partio. Partion johdolla on syntynyt myös taide­pol­ku­ja, joissa Partion taitee­seen on yhdis­tet­ty musiik­kia, liikeil­mai­sua ja näyttä­mö­tai­det­ta sekä matkai­lu­ryh­mil­le käden­tai­to­jen työpa­jo­ja.

Saarilla on perin­tei­ses­ti järjes­tet­ty tapah­tu­mia ympäri vuoden. Syystu­let-tapah­tu­ma valaisi marras­kuun pimeyttä lyhdyin ja tulin, ja aikanaan Varpa­sa­lon Viuhhaus ‑kisassa mitel­tiin juoksus­sa ja köyden­ve­dos­sa.

Tällai­set tapah­tu­mat pitävät yhteisön elävänä, Sari sanoo. Meillä tehdään tosis­saan, mutta ei totises­ti.

Arkea rytmit­tä­vä Nestori-lossi yhdistää saaret mante­ree­seen. Matka avaa näkymän järvi­luon­non keskelle ja on kuin portti saaris­ton kauneu­teen.

Viileys, valo ja välit­tä­mi­nen

Sarin mielestä vastuul­li­suus ei ole erilli­nen tavoite, vaan tapa elää. Saarilla se tarkoit­taa paikal­li­sia raaka-aineita, talkoil­la huollet­tu­ja reittejä ja yhteisöä, joka kantaa vastuuta toisis­taan.

Jos auto luisuu ojaan, joku tulee heti nykäi­se­mään trakto­ril­la ylös. Oven taakse saattaa ilmestyä kori, jossa on omenoita tai piira­koi­ta. Sellai­nen on meidän turva­verk­kom­me, Sari kuvaa.

Tulevai­suu­des­sa hän uskoo, että Rääkky­län saaristo houkut­te­lee yhä useampia vastuul­li­sen matkai­lun etsijöi­tä.

Etelä-Euroo­pas­sa on jo liian kuuma. Meillä on viileys, valo, luonto ja ihmiset, jotka välit­tä­vät. Täällä on tilaa hengit­tää.