Villa Ruusu­las­sa ollaan Sarin luona kylässä

Rääkky­län Piimä­lah­den rannalla, mänty­met­sän ja hiekka­har­ju­jen keskellä, kuuluu usein “soiton jytke ja ralla­tuk­sen ääni”. Kulttuu­ri­ko­ti Villa Ruusulaa emännöi muusikko Sari Kaasinen, jonka elämän­työ ulottuu Värtti­näs­tä kansain­vä­li­siin ruoka­hank­kei­siin. Piimä­lah­ti on pysynyt matkassa mukana koko ajan.

Lapsena Sari kulki vanhem­pien­sa kanssa kalassa samassa lahden­pou­ka­mas­sa. Vene ankku­roi­tiin hiekka­ran­taan, ja sillä välin kun aikuiset onkivat tai kokivat katis­ko­ja, pieni tyttö hyppeli ranta­ki­vil­lä. Kerran jalka lipesi ja polveen jäi arpi, joka näkyy yhä.

– Tämä paikka merkitsi minut jo silloin, Sari sanoo.

Villa Ruusulan 1990-luvulla raken­net­tu päätalo oli alun perin Sarin perheen koti. Vuosien mittaan siitä kasvoi majatalo, kurssi­paik­ka ja tapah­tu­ma­kes­kus. Sari ei ajattele, että Ruusu­las­sa käy turis­te­ja, vaan jokainen tulija on odotettu vieras.

Laatu on kunnioi­tus­ta

Vaikka Villa Ruusu­las­sa on mutkaton tunnelma, siistey­des­tä ja laadusta pidetään tiukasti kiinni. Lakanat ovat manke­loi­tu­ja, sängyt hyviä ja huoneet kauniis­ti sisus­tet­tu­ja. Usein vieraat mainit­se­vat ensim­mäi­se­nä sen, miten hyvin talossa nukuttaa. Hiljai­suus on tärkeä osa kokemus­ta silloin, kun soitto taukoaa.  Päätalon kammarit on nimetty Sarin tyttä­rien mukaan: Kiisa, Piita ja Aliina. Huoneet on sisus­tet­tu yksilöl­li­ses­ti ja ne ovat kaikki erilai­sia, aivan kuten esiku­van­sa­kin. Yhteensä majoi­tus­paik­ko­ja on pääta­los­sa, aitassa ja erilli­ses­sä ranta­ta­lo Luonnot­ta­res­sa jopa 25 vieraal­le. Pihapii­rin lato taas palvelee konsert­tien, juhlien ja retriit­tien näyttä­mö­nä.

– Siinä kunnossa missä eteinen ja vessa ovat, siinä kunnossa yritys on, Sari toteaa laatu­vaa­ti­muk­sis­taan.

Vieraan­va­rai­suus on perittyä

Karja­lai­nen vieraan­va­rai­suus on tullut Sarille veren­pe­rin­tö­nä. Hän on kasvanut maati­lal­la, jossa oppi jo pikku­tyt­tö­nä arvos­ta­maan työtä ruoan takana. Navet­ta­työt, heinän­te­ko seipääl­le, käsin lypsä­mi­nen ja ruoka­ket­ju tulivat tutuiksi jo ennen koului­kää.

– Olen ollut mukana jäniksen nylke­mi­ses­sä ja nähnyt, kun kotiti­lan sika teuras­tet­tiin. Se oli luonnol­li­nen osa elämää maati­lal­la. Siinä oppi konkreet­ti­ses­ti, mistä ruoka tulee ja miten valtava määrä työtä yhden aterian takana on. Se on synnyt­tä­nyt syvän intohi­mon ja kunnioi­tuk­sen raaka-aineita kohtaan, Sari pohtii.

Saman­lais­ta mutka­ton­ta ja perik­sian­ta­ma­ton­ta vieraan­va­rai­suut­ta hän on kokenut matkoil­laan rajan takai­ses­sa Karja­las­sa. Siellä vierail­le saatet­tiin teuras­taa kylän viimei­nen porsas vartaa­seen, vaikka isäntä­vä­ki eli muuten niukasti. Tämä “vähästä annetaan paljon” ‑ajattelu on karja­lai­sen vieraan­va­rai­suu­den ytimessä.

Villa Ruusulan pöydässä näkyvät lähimet­sän marjat ja sienet, oman suon karpalot ja joskus myös paikal­li­sen metsäs­tys­seu­ran kaatama hirvi. Perin­teet elävät ja muuntu­vat myös seuraa­vas­sa polvessa. Tytär Aliina opiske­lee Helsin­gis­sä, ja on ilahdut­ta­nut leipo­mal­la karja­lan­pii­ra­kois­ta vegaa­ni­sia versioi­ta hyvän­te­ke­väi­syys­ta­pah­tu­miin. Äidille se on suuri ylpeyden aihe – perinne pysyy elävänä, vaikka raaka-aineet muuttu­vat.

Villa Ruusulan piirak­ka­mes­ta­ri­kurs­sil­la jokainen vieras voi paistaa omat piirak­kan­sa, ja kante­le­mes­ta­ri­kurs­sil­la kuka tahansa oppii kante­leen soitta­mi­sen salat. Molem­mis­ta kursseis­ta saa kotiin­vie­mi­sik­si viral­li­sen diplomin. Monelle ulkomai­sel­le vieraal­le tärkein­tä on juuri aito osallis­tu­mi­nen ja Ruusu­las­sa “Live like a local” matkai­lut­ren­di toteutuu ihan käytän­nön tekoina.

Annetaan periksi luonnol­le

Villa Ruusulan pihapii­ri rajautuu mänty­met­siin ja suohon, ja Saimaa läikkyy vieressä musti­kan­si­ni­se­nä. Aluksi Sari piti pihan tarkassa järjes­tyk­ses­sä; hän istutti ruusuja ja pioneja, kitki ja muokkasi. Vähitel­len ote on kuiten­kin höllen­ty­nyt.

– Olen antamas­sa periksi luonnol­le, Sari nauraa. – Löysin lasten trampo­lii­nin alta kasan kanta­rel­le­ja.

Moni tulee Villa Ruusu­laan työsken­te­le­mään, pitämään retriit­tiä tai juhli­maan, ja huomaa, ettei erillis­tä ohjelmaa tarvi­ta­kaan. Usein paikka itses­sään riittää, kunhan saa vain olla ja hengit­tää. Villa Ruusula on emäntän­sä näköinen: se on yhdis­tel­mä musiik­kia, ruokaa, käsillä tekemis­tä ja karja­lais­ta mutkat­to­muut­ta.

Ja mikä parasta: vieraal­le jää lähties­sä tunne, että on ollut oikeasti Sarin luona kylässä.