
Villa Ruusulassa ollaan Sarin luona kylässä
Rääkkylän Piimälahden rannalla, mäntymetsän ja hiekkaharjujen keskellä, kuuluu usein “soiton jytke ja rallatuksen ääni”. Kulttuurikoti Villa Ruusulaa emännöi muusikko Sari Kaasinen, jonka elämäntyö ulottuu Värttinästä kansainvälisiin ruokahankkeisiin. Piimälahti on pysynyt matkassa mukana koko ajan.
Lapsena Sari kulki vanhempiensa kanssa kalassa samassa lahdenpoukamassa. Vene ankkuroitiin hiekkarantaan, ja sillä välin kun aikuiset onkivat tai kokivat katiskoja, pieni tyttö hyppeli rantakivillä. Kerran jalka lipesi ja polveen jäi arpi, joka näkyy yhä.
– Tämä paikka merkitsi minut jo silloin, Sari sanoo.
Villa Ruusulan 1990-luvulla rakennettu päätalo oli alun perin Sarin perheen koti. Vuosien mittaan siitä kasvoi majatalo, kurssipaikka ja tapahtumakeskus. Sari ei ajattele, että Ruusulassa käy turisteja, vaan jokainen tulija on odotettu vieras.
Laatu on kunnioitusta
Vaikka Villa Ruusulassa on mutkaton tunnelma, siisteydestä ja laadusta pidetään tiukasti kiinni. Lakanat ovat mankeloituja, sängyt hyviä ja huoneet kauniisti sisustettuja. Usein vieraat mainitsevat ensimmäisenä sen, miten hyvin talossa nukuttaa. Hiljaisuus on tärkeä osa kokemusta silloin, kun soitto taukoaa. Päätalon kammarit on nimetty Sarin tyttärien mukaan: Kiisa, Piita ja Aliina. Huoneet on sisustettu yksilöllisesti ja ne ovat kaikki erilaisia, aivan kuten esikuvansakin. Yhteensä majoituspaikkoja on päätalossa, aitassa ja erillisessä rantatalo Luonnottaressa jopa 25 vieraalle. Pihapiirin lato taas palvelee konserttien, juhlien ja retriittien näyttämönä.
– Siinä kunnossa missä eteinen ja vessa ovat, siinä kunnossa yritys on, Sari toteaa laatuvaatimuksistaan.
Vieraanvaraisuus on perittyä
Karjalainen vieraanvaraisuus on tullut Sarille verenperintönä. Hän on kasvanut maatilalla, jossa oppi jo pikkutyttönä arvostamaan työtä ruoan takana. Navettatyöt, heinänteko seipäälle, käsin lypsäminen ja ruokaketju tulivat tutuiksi jo ennen kouluikää.
– Olen ollut mukana jäniksen nylkemisessä ja nähnyt, kun kotitilan sika teurastettiin. Se oli luonnollinen osa elämää maatilalla. Siinä oppi konkreettisesti, mistä ruoka tulee ja miten valtava määrä työtä yhden aterian takana on. Se on synnyttänyt syvän intohimon ja kunnioituksen raaka-aineita kohtaan, Sari pohtii.
Samanlaista mutkatonta ja periksiantamatonta vieraanvaraisuutta hän on kokenut matkoillaan rajan takaisessa Karjalassa. Siellä vieraille saatettiin teurastaa kylän viimeinen porsas vartaaseen, vaikka isäntäväki eli muuten niukasti. Tämä “vähästä annetaan paljon” ‑ajattelu on karjalaisen vieraanvaraisuuden ytimessä.
Villa Ruusulan pöydässä näkyvät lähimetsän marjat ja sienet, oman suon karpalot ja joskus myös paikallisen metsästysseuran kaatama hirvi. Perinteet elävät ja muuntuvat myös seuraavassa polvessa. Tytär Aliina opiskelee Helsingissä, ja on ilahduttanut leipomalla karjalanpiirakoista vegaanisia versioita hyväntekeväisyystapahtumiin. Äidille se on suuri ylpeyden aihe – perinne pysyy elävänä, vaikka raaka-aineet muuttuvat.
Villa Ruusulan piirakkamestarikurssilla jokainen vieras voi paistaa omat piirakkansa, ja kantelemestarikurssilla kuka tahansa oppii kanteleen soittamisen salat. Molemmista kursseista saa kotiinviemisiksi virallisen diplomin. Monelle ulkomaiselle vieraalle tärkeintä on juuri aito osallistuminen ja Ruusulassa “Live like a local” matkailutrendi toteutuu ihan käytännön tekoina.
Annetaan periksi luonnolle
Villa Ruusulan pihapiiri rajautuu mäntymetsiin ja suohon, ja Saimaa läikkyy vieressä mustikansinisenä. Aluksi Sari piti pihan tarkassa järjestyksessä; hän istutti ruusuja ja pioneja, kitki ja muokkasi. Vähitellen ote on kuitenkin höllentynyt.
– Olen antamassa periksi luonnolle, Sari nauraa. – Löysin lasten trampoliinin alta kasan kantarelleja.
Moni tulee Villa Ruusulaan työskentelemään, pitämään retriittiä tai juhlimaan, ja huomaa, ettei erillistä ohjelmaa tarvitakaan. Usein paikka itsessään riittää, kunhan saa vain olla ja hengittää. Villa Ruusula on emäntänsä näköinen: se on yhdistelmä musiikkia, ruokaa, käsillä tekemistä ja karjalaista mutkattomuutta.
Ja mikä parasta: vieraalle jää lähtiessä tunne, että on ollut oikeasti Sarin luona kylässä.
Yrityksen palvelut
- Monenlaista majoitusta
- Kursseja ja tapahtumia
- Tyhy — ja tyky-päivät
Osoite
Metsolantie 37, 82335 Rasivaara, Rääkkylä
Yhteystiedot



“Milloinkas työ tulette?”
Sari kaasinen





